Yhdistyksen jäsenmaksu on 30 euroa/vuosi, johon sisältyy jäsenlehti Eläkeliiton Sanomat muutaman kerran vuodessa ja maanantaikerhosta noudettava EL:n Keski-Suomen piirin lehti ”Enemmän elämään”. Jäsenenä olet myös oikeutettu osallistumaan esimerkiksi Yhdistyksen järjestämiin retkiin ja tapahtumiin sekä nauttimaan muista jäseneduista.
Maanantaikerhossa voit myös liittyä jäseneksi.
Henkilön liittyessä Eläkeliiton Jyväskylän yhdistyksen jäseneksi jäsensihteeri kirjaa hänet jäsenrekisteriiin, mistä henkilön jäsenyys alkaa. Seuraavassa hallituksen kokouksessa hallitus toteaa edellisen kokouksen jälkeen liittyneet uudet jäsenet. Yhdistyksen jäsenen maksaessa jäsenmaksunsa hänen jäsenyytensä jatkuu vuosittain kunnes jäsen eroaa tai yhdistyksen kokous sääntöjen mukaisesti hänet erottaa. Jäsenen jättäessä maksamatta jäsenmaksunsa maksumuistutuksesta huolimatta kuluvan vuoden marraskuun loppuun mennessä jäsensihteeri poistaa hänet sitten jäsenrekisteristä ja hallitus kokouksessaan katsoo jäsenen eronneen yhdistyksestä.
Tällä lomakkeella voit ilmoittautua ELJY:n jäseneksi. Täytä lomake huolellisesti kaikilla nimi- ja yhteystiedoilla, myös sähköpostiosoitteella mikäli sinulla sellainen on. Jäsenrekisteristä emme anna mitään tietoja kenellekään ulkopuoliselle.
Muista laittaa lopussa ruksi kohtaan ”En ole robotti” ja painaa ”Lähetä”!
Tietosuojaseloste luettavissa valikosta kohdasta Jäsenille -> Rekisteriseloste